Otsikon sanat on todennut Gandhi aikoinaan. Varoituksena todettakoon, että tuleva kirjoittelu ei välttämättä liity opiskeluun saati Tietyyn. Olin viikonloppuna matkalla Intiassa ja se reissu herätti kyllä ajatuksia. Meillä on kovasti keskusteltu julkisuudessa tietoyhteiskunnan mukanaan tuomasta polarisoitumisesta. Osa osaa ja osa ei. Osalla on pelit ja vehkeet ja ne joilla ei, syrjäytyvät. Reissuni aikana tuli todettua, että Intiassa vasta tämä polarisoituminen on todellisuutta sanan rankimmassa merkityksessä. Intia rynnii mukaan länsimaisille IT-markkinoille valtavan osaamisvolyyminsa voimalla ja osa porukasta voi todella hyvin. Ja sitten on se toinen, erittäin suuri, osa väestöstä, jonka tulevaisuudennäkymiin ei kuulu läppärin läppäriä, hyvä jos edes kuppi riisiä. Tämä sai aikaan jotenkin voimattoman ja pienen olon. Sitä haluaisi nähdä toisenlaisen maailman, mutta miten se koskaan voi olla mahdollista. Toisaalta tunnen syyllisyyttä omasta hyväosaisuudestani ja toisaalta haluan nähdä, että maassa kuluttamillani rupioilla saa aikaan jotain hyvääkin. Tässä perspektiivissä nämä tietotyön ongelmat tuntuvat niin kovin pieniltä.

Siinäpä pohdintaosuus. On muuten kiva saada kommentteja tänne blogiin. En minä oikeasti mitään lajaa julkisuutta hae, lähinnä olen toivonut kommentteja kanssaopiskelijoilta. Koska tekstini tuppaa olemaan tällaista ajatusten pyörittelyä ja niistä ajatuksista on muiden ehkä vaikea saada kiinni, ei kommenttejakaan vyörymällä voi odottaa.

Ensimmäinen TIETY näyttökoe on suoritettu hyväksytysti. Tuuletusta!!!